Kumppanuudet on työtä, jolla organisaatio hallitsee riippuvuuksia muiden kanssa: toimittajien, jakelukumppaneiden, allianssien, yhteisyritysten ja ekosysteemisuhteiden kanssa. Tämä työ koostuu sopimushallinnasta, suoritusseurannasta, neuvottelusta, eskalaatiosta ja siitä jatkuvasta yhteensovittamisesta, joka on tarpeen, jotta yhteistyö toimii eikä jokaista vaihetta tarvitse keksiä uudelleen.
Osa tästä työstä on kuvioiden tunnistamista: sopimusehtojen vertailua, toimitussuoritusten arvioimista sovittua vasten, poikkeamien havaitsemista ennen kuin ne eskaloituvat. Toinen osa on neuvottelua ja luottamuksen rakentamista, missä panokset, osapuolten välinen historia ja hetken konteksti jatkavat merkitystään. Se, missä raja näiden kahden välillä kulkee, ei ole sama kaikissa organisaatioissa, ja juuri siksi tätä ulottuvuutta arvioidaan erikseen.
Yritykset, jotka hallitsevat paljon standardoituja kumppanisuhteita -- kiinteitä toimittajia, toistuvia sopimuksia, säännöllisiä SLA-sopimuksia -- havaitsevat, että seurannan ja ensivaiheen havainnoinnin tekevät yhä useammin järjestelmät. Tehtävä siirtyy silloin arviointiin: mitä järjestelmä tuo esiin, ja päätökseen siitä, vaatiiko poikkeama toimenpiteitä. Tämä on siirtymän toinen kategoria: AI tuo esiin, ihminen hyväksyy tai hylkää perustellusti.
Yritykset, joilla on vähän mutta strategisesti tärkeitä kumppanuuksia -- yksi jakelukumppani koko markkinalle, allianssi, joka kannattelee koko tarjoamaa -- näkevät huomattavasti vähemmän muutosta. Siellä työ itsessään on jo pitkälti neuvottelua, politiikkaa ja pitkäaikaista suhdetta, ja se pysyy ihmistyönä, kolmas kategoria.
Erot näiden kahden tilanteen välillä eivät johdu toimialasta vaan kumppaniportfolion rakenteesta. Paljon samankaltaisia suhteita: paljon tilaa tehtävien siirtämiselle. Vähän, ainutlaatuisia suhteita: vähän tilaa, ja silloin kysymys sijaitsee muualla, esimerkiksi kysymyksessä mitä maksaa saattaa strategia ja hallintotapa valmiiksi suuremmalle ambitiolle.
Ambitio, joka edellyttää kumppaniverkoston laajentumista -- enemmän toimittajia, enemmän allianssseja, enemmän lenkkejä ketjussa -- vaatii, että seuranta ja ensiarviointi voivat kasvaa mukana, ilman että sitä työtä tekevien ihmisten määrä kasvaa samassa suhteessa. Jos tätä kapasiteettia ei ole, ambitio kasvaa nopeammin kuin organisaatio pystyy sitä valvomaan, ja riski siirtyy kumppaneille itselleen: havaitsemattomat poikkeamat, myöhästynyt eskalaatio, sopimukset, joita venytetään hiljaisesti.
Toisin päin: ambitio, joka riippuu pienestä määrästä kriittisiä allianssseja, hyötyy vain vähän AI:n käyttöönotosta kumppanuustyössä. Siellä valmiuskysymys sijaitsee muualla: on organisaatiolla neuvottelukapasiteettia ja suhteenhoitokykyä kannatella niitä muutamaa kumppanuutta, kun ambitio kasvaa? Se on eri kysymys kuin se, ovatko tehtävät siirrettävissä, ja ambitiotesti erottaa nämä kaksi tietoisesti toisistaan.
Kumppanuuksien takana on usein kolmen erilaisen työn yhdistelmä, joita harvoin nimetään erikseen. Ensiksi: rekisteröinti ja seuranta, tavallisesti suurin osa kumppanihallintaan käytetyistä toimistotunneista. Toiseksi: arviointi -- on poikkeama hyväksyttävä, tarvitaanko eskalaatiota, on toimittaja edelleen sopiva. Kolmanneksi: neuvottelu ja suhteen ylläpito, osa, joka pysyy vahvimmin ihmisiin sidottuna.
Ensimmäinen kategoria on helpoin tunnistaa siirrettäväksi. Toinen kategoria on se, mihin johtoryhmien keskustelu tavallisesti kaatuu: on tämä arviointityötä, jonka järjestelmä voi valmistella ja ihminen tarkistaa, vai onko se työtä, joka vaatii kokemusta ja tuntumaa suhteeseen, jota ei voi kuvata säännöillä? Tähän kysymykseen ei voida vastata arvauksella; se vaatii itse tehtävän tarkastelua, ei toimenkuvan nimeä. Mikä työ kumppanuusosastolla on todellisuudessa AI:lle siirrettävissä, kartoitetaan FTE TO AI:n työskannauksella tehtäväkohtaisesti.
Kun seuranta ja ensiarviointi siirtyvät, vapautuu kapasiteettia ihmisiltä, jotka nyt käyttävät suuren osan ajastaan havainnointiin ja raportointiin. Vapautuneet tunnit voidaan käyttää enemmän kumppanuuksiin, syvempiin suhteisiin nykyisten kumppanien kanssa, tai johonkin muuhun -- tämä on valinta, jonka organisaatio tekee itse, ei tulos, joka seuraa suoraan tästä testistä.
Se, mikä ei muutu: lopullinen vastuu kumppanuuspäätöksestä ja eskalaatiopolku, kun kumppani ei noudata sopimusta. Siltä osin kuin tämä siirtymä koskettaa henkilöstövaikutuksia, sovelletaan omia lakisääteisiä vaatimuksia; ne jäävät tämän testin ulkopuolelle.
Suurempi kysymys ei usein ole, siirtyykö kumppanuustyö, vaan liikkuuko koko organisaatio mukana. Nopeammalla seurantaprosessilla on vähän arvoa, jos compliance ja riskienhallinta ei pysty arvioimaan samassa tahdissa, ja kasvava kumppaniverkosto koskettaa myös kysymystä, kuinka brändi ja markkinoillepääsy kasvavat mukana, kun lenkkejä asiakkaaseen on enemmän.
Maksuton valmiustarkistus koostuu kahdeksasta lyhyestä kysymyksestä, yksi per ulottuvuus, ja antaa kuvan siitä, missä organisaationne on pidemmällä ja missä vähemmän pitkällä. Kumppanuudet on yksi näistä kahdeksasta ulottuvuudesta; yhdessä muiden kanssa se antaa ensimmäisen kuvan siitä, missä ambitio kohtaa kyvykkyydet ja missä ei. Täydellinen ambitiotesti, neljällä kerroksella ja viidellä luottamusportilla, on rakenteilla. Se, joka haluaa ensin tietää, on ambitio itsessään saavutettavissa asetetussa ajassa, löytää lähtökohdan kysymyksestä miten liian suuri ambitio voidaan vaiheistaa pidemmälle ajanjaksolle, ja se, joka epäilee, pystyykö organisaatio pysymään muutoksen tahdissa, löytää sen kysymyksestä kuinka nopeasti organisaatio todellisuudessa voi muuttua.
Vertel wat u wilt bereiken, dan kijken we samen wat daarvoor moet staan.
Answers come from this site’s knowledge base. Not tailored advice, and not a scan of your company.