Kennisbank

Ero valmiina olemisen ja innostuneisuuden välillä

Kaksi kysymystä, jotka muistuttavat toisiaan

Johtoryhmä, joka keskustelee ambitiosta, esittää tavallisesti yhden kahdesta kysymyksestä, tekemättä selväksi kumman. Ensimmäinen on: haluammeko tätä? Toinen on: pystymmekö tähän? Innostuneisuus vastaa ensimmäiseen kysymykseen. Valmius vastaa toiseen. Ongelma syntyy, kun myönteinen vastaus ensimmäiseen kysymykseen tulkitaan myönteiseksi vastaukseksi toiseen. Tätä tapahtuu useammin kuin johtoryhmät ymmärtävät, koska hyväksyminen kokouksessa tuntuu edistymiseltä, vaikka taustalla olevasta kapasiteetista ei ole vielä todettu mitään.

Valmius ei ole tunne. Se on joukko todennettavia tosiasioita: onko olemassa henkilöä, jolla on päätösoikeus tehtävän tosiasialliseen siirtämiseen, onko olemassa henkilöä, joka pystyy arvioimaan AI-työn tuotoksen virheiden osalta, onko varattu aikaa oppia näkemään ero hyvän ja riittämättömän tuloksen välillä. Missä näitä tosiasioita puuttuu, innostuneisuus ei muuta lopputulosta.

Miksi tästä tulee nyt tärkeämpää

Syy siihen, että tämä erottelu on nyt olennainen, ja kymmenen vuotta sitten vähemmän, on tapa, jolla AI ottaa työtä haltuunsa. Se ei tapahdu yhtenä kokonaisuutena, vaan kolmena eri lopputulostyyppinä, jotka kulkevat läpi jokaisen ambition: tehtävät, jotka AI pystyy suorittamaan itsenäisesti, tehtävät, jotka AI pystyy valmistelemaan ihmisen hyväksynnällä tai hylkäämisellä perustellusta syystä, ja tehtävät, jotka pysyvät ihmistyönä. Ambitio, joka sanoo "otamme AI:n käyttöön X:ää varten", olettaa, että organisaatio pystyy jo erottamaan näiden kolmen kategorian rajat X:n sisällä. Käytännössä tätä erottelua ei useinkaan ole tehty, jolloin ambitio on olemassa paperilla ennen kuin on selvää, mikä osa työstä on tosiasiallisesti siirrettävissä.

Tämä vaihtelee suuresti yritysten välillä, eikä sattumalta. Missä AI-tuotoksen valvonta on jo järjestetty — henkilö, joka voi hylätä perustellusti, tallennettu raja sen välillä, mikä etenee automaattisesti ja mikä odottaa tarkastusta — siellä työ siirtyy näkyvästi. Missä tätä järjestelyä ei ole, ambitio pysyy aikomuksena, riippumatta siitä, kuinka paljon budjettia tai huomiota se saa. Ero ei siis ole halussa muuttua, vaan siinä, mitä on jo olemassa kannattelemaan muutosta.

Mitä testi toteaa ja mitä se ei toteaa

Ambitiotesti kirjaa ambition neljään kerrokseen: visioon, tilaan, jonka visio olettaa, konkreettiseen tavoitteeseen, ja tilaan, jonka tämä tavoite olettaa. Näitä neljää kerrosta testataan kahdeksan valmiusulottuvuuden ja viiden luottamusportin (confidence gates) kautta. Lopputulos on takaisinkäännös rooleihin ja päätösoikeuksiin: kenen tulee pystyä johonkin, ja kuka pystyy siihen jo nyt.

Tähän liittyy kaksi rajoitusta, jotka on syytä todeta rehellisesti. Ensiksi: testi mittaa valmiutta täyttämisen hetkellä, ei halua tai kykyä muuttua. Organisaatio voi tänään saada matalan pisteen ja kolmen kuukauden kuluttua korkeamman, jos puuttuva kapasiteetti on rakennettu. Testi on valokuva, ei ennuste. Toiseksi: joissakin ulottuvuuksissa arvio on määritelmällisesti epävarma, erityisesti siellä missä valmius riippuu jostain, jota ei ole vielä testattu — esimerkiksi päätösoikeudesta, joka on olemassa paperilla mutta jota ei ole koskaan käytetty. Siinä testi antaa suuntaa, ei takuuta, ja se raportoidaan myös sellaisenaan.

Lopputulos ei kerro lisäksi mitään, kun neljä kerrosta itsessään eivät ole yhdenmukaisia — jos visio olettaa jotain muuta kuin tavoite, johon ohjataan. Tällöin testi mittaa valmiutta, joka kuuluu toiseen ambitioon kuin siihen, jota johtoryhmä luulee käsittelevänsä. Miten tämä ambitiotasojen välinen ristiriita tunnistetaan, on kuvattu kohdassa merkit siitä, että ambitio vaatii organisaatiolta enemmän kuin se pystyy antamaan.

Mitä muuttuu, kun valmius on kertaalleen näkyvissä

Kun kahdeksan ulottuvuutta on erikseen kartoitettu, käy usein ilmi, että ne eivät ole samalla tasolla. Yksi on edistynyt pitkälle, toinen tuskin kosketettu. Tämä nostaa esiin jatkokysymyksen, jota testi itse ei automaattisesti vastaa: missä järjestyksessä tähän tartutaan, jos jäljessä ei ole yksi vaan kolme ulottuvuutta? Tämä pohdinta on avattu kohdassa järjestys useiden jäljessä olevien ulottuvuuksien kohdalla. Ja koska pisteytys paperilla ei vielä ole todiste siitä, että johonkin on tosiasiallisesti tartuttu, ero parannussuunnitelman ja toteutuneen tuloksen välillä on erillinen kysymys, käsitelty kohdassa miten totean, onko parannus todella toteutunut.

Taustalla oleva kysymys, jonka useimmat johtoryhmät todellisuudessa esittävät — mikä työ tässä yrityksessä on todella siirrettävissä AI:lle — ei saa vastaustaan ambitiotestistä vaan FTE TO AI:n työskannauksesta, joka todetaan tehtävittäin.

Siltä osin kuin tämä koskee sitä, kuka jatkaa mitä työtä, pätee: päätökset yksittäisistä toimista tai sopimuksista jäävät sen ulkopuolelle, mitä tämä testi toteaa ja mitä tässä neuvotaan; niihin sovelletaan omia lakisääteisiä vaatimuksia.

Mitä voitte tehdä nyt

Täydellinen ambitiotesti, neljällä kerroksella ja kahdeksalla ulottuvuudella, on rakenteilla. Se, mikä on jo nyt saatavilla, on ilmainen valmiustarkistus kahdeksalla lyhyellä kysymyksellä, yksi per ulottuvuus, joka antaa muutamassa minuutissa kuvan siitä, missä organisaationne on pidemmällä ja missä vähiten. Tämä kuva ei korvaa testiä eikä päätöstä, mutta se tekee ensimmäistä kertaa konkreettiseksi eron haluamisen ja pystymisen välillä — ja se on usein ainoa, mitä johtoryhmä tarvitsee esittääkseen seuraavan kysymyksen tarkemmin.